Artikkelilista Edellinen Seuraava

Tarina siitä kuinka "Nolla-Niilosta" hävisi nolla

Artikkeli on julkaistu JRTCGB-SF ry:n vuoden 2000 vuosijulkaisussa.

Kelläpä olisi mukavampaa tekemistä Vapun aattona kuin lähteä metsälle? Reippaina meitä lähti neljän russelistin ja russelin joukko soramontuille etsimään pesiä. Maitten omistaja kertoi siellä olevan pesän, mutta tarkempaa tietoa ei ollut. Haahuilimme metsässä useamman tovin löytämättä pesää. Kivahan siellä oli tarpoa, kun aurinko paistoi ja keli oli muutenkin lämmin. Lunta oli paikka paikoin vain nimeksi. Lintuja oli soitimella ja ketun jälkiäkin näkyi. Toivo alkoi syttyä, kyllä tässä vielä saalista saadaan. Sitkeys palkitaan ja pesä löytyi. Koska Niilo oli harjoitusta vaille, oli Niilon vuoro mennä pesään ensimmäisenä.

Niin en tainnutkaan kertoa kuinka Niiloa alettiin kutsua Nolla-Niiloksi. Keinoluolalla ollessamme meille kerrottiin jälkikoira Niilosta, joka harjoituksissa pärjäsi todella hyvin ja kilpailussa sai aina nollan. Jonkin ajan kuluttua selvisi, että koiran omistaja teki aina koiralleen jäljen ja siinä syy. Omistajan opastuksen jälkeen Niilo sai tuloksia, kunniaa ja mainetta.

No, niin ja takaisin pesälle. Niilo suikkasi pesään, jossa oli vain yksi suuaukko. Jännittyneenä odotimme haukkua ja se alkoi melkein heti. Rähinää, ärinää, murahtelua ja jännitystä ilmassa. Odotus oli tuskaisen pitkää. Jokainen minuutti tuntui tunnilta.

Sitten alkoi tapahtua. Satu kurkkasi luolaan, koska kuului selvästi, että jokin tulee ulos luolasta, Timo veikkasi Niiloa mutta luolan suulta kurkistikin kettu. Satu karjaisi: "Se on kettu!" Kettu kääntyi ja aikoi mennä takaisin luolaan. Niilo tulikin aivan ketun perässä ja kettu ampaisi kuin ohjus ulos luolasta. Kettu suuntasi ensin mäkeä alas vasemmalle, mutta siellä oli kolme koiraa ja kaksi russelistia valmiina hyökkäämään.

Timo ampui jo haavoittunutta kettua ja Marjo luuli Timon ampuvan itseään kohti ja huusi jotakin Timolle. Pam, pam Niilo ja Allu ketun perään ja siinä oli Nolla-Niilon eka saalis. Marski, Allu ja Niilo riemuitsivat saaliistaan, Erkka haisteli kettua vakuuttavasti noin metrin päästä ja totesi onnekseen sen olevan jo kuollut. Ylpeänä me kävelimme takaisin soramontulle ja joimme kaatokahvit. Maanomistajakin tuli katsomaan Niilon saalista. Myöhemmin seuraavana syksynä Niilo sai jo saaliikseen kaksi mäyrää. Niin että voimme kai todeta, että Niilo on mestari tai ainakin mestariainesta.

Iloista metsästystä kaikille ja funtsikaapa mitä kaikkea voi tehdä erinäisinä juhlan aattoina!

Toivottavat: Niilo, Allu, Marski, Ernesti, Satu, Marjo, Timo ja Päivi



Päivi Koskinen

P.S. Jotta Koskiskan tapaturmatilaston kasvu ei pysähtyisi, murtui häneltä sormi ja alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.


Artikkelilista Edellinen Seuraava