Artikkelilista Edellinen Seuraava

Viettivoimaa à la JRT

"Aina vain Carol, miksen koskaan Minä?" Menneen kevään ja kesän aikana katselin tuskastuneena boxini ristikon takaa, kuinka Carol sai toteuttaa itseään emäntäni Sarin ohjauksessa. Kerran tai jopa kolmesti viikossa, sai maalimies kyytiä Carolin hampaissa. Emännälläni on näes kummallinen pakkomielle antaa meidän "neitille" suojeluskoulutusta, koskapa tämä sattui syntymään saksanpaimenkoiraksi ja on siksi oikeutettu saamaan tälle rodulle ominaisen koulutuksen (kuin myös samasta syystä Minä pääsen luolilla käymään).

MUTTA, myös Minä tykkäisin siitä hommasta! Miksei minua uskota, tuohan on ihan helppoa. Useiden raivokkaiden boxista murtautumisyritysten jälkeen sinnikkyyteni palkittiin. Maalimies ja emäntäni yhdessä päättivät katsoa mihin Minun energialataukseni saataisiin purettua. Ja Minä näytin heille.

Maalimiehen vartiointi "haukkumalla painostavasti ja riittävän aggressiivisesti", kuten termit palveluskoirakielellä kuuluvat, oli helppoa, sillä eihän se juuri poikkea ketun haastamisesta ulos luolasta. Sitä ei Minun tarvinnut palveluskoirien tapaan harjoitella, vaan ne taidot löytyvät pitkän jalostuksen ansiosta perimästäni.

Hurja saalisviettini sai Minut jahtaamaan sitä palveluskoirien niin typeränoloista saalista - suojahihaa - sellaisella raivolla ettei moista oltu niissä piireissä nähty. Kun vielä lopuksi esitin heille loistavan taistelutahtoni tätä aivan ylisuurta saalista vastaan, oli heidän ilmeensä näkemisen arvoinen. Maalimiehen kevyt lyönti patukalla aiheutti Minulle sellaisen kiukunpuuskan, että mietittiin jo mihinkähän tämä päättyy. Ja päättyihän se. Väsyttävän taistelun jälkeen sain rohmuttua saaliin itselleni ja kiikutin sen kaaaauuuas pois - turvaan näiltä höyrähtäneiltä ihmisiltä.

Niinpä Minä näytin palveluskoiraväelle, mitä on hyvä taistelutahto, saalisvietti ja puhdas aggressio parhaimmillaan. Se on sellaista, mitä ei taitavinkaan kouluttaja saa koirasta esille ellei se löydy geeneistä. Nyt ne rasittavat älynystyröitään miettimällä, mikä on mennyt pieleen palveluskoirakasvatuksessa, kun "Suuret Suojelukoirat" eivät yllä viettitasoltaan lähellekään Meitä piskuisia metsästysterrierejä. Jopa Carolkin koulutustunnuksistaan ja jalostustarkastuksestaan huolimatta taisi potea hetken lievää alemmuuskompleksia, joka meni ohi emäntämme vakuuteltua, että Minä, vieteistäni huolimatta, saisin unohtaa haaveet suojelukoirakilpailuista ja keskittyä siihen perinteiseen luolakoiran ammattiin.


Rocky


Artikkelilista Edellinen Seuraava