Artikkelilista Edellinen

Russelista on moneksi

Artikkeli on julkaistu JRTCGBSF ry:n vuoden 2001 vuosijulkaisussa.

Olettekos muuten huomanneet, että russelit ovat melkoisen kovia pinkojia, jos sille päälle sattuvat? Pirkanmaalla tämä juttu on huomattu ja pitihän sitä lähteä testaamaan.

Kokosimme sopivan 10-15 terrierin testiryhmän kasaan, ikään kuin tutkimaan soveltuvatko terrierimme pinkomaan radalla keskenään ja onko koko homma koiran näkökulmasta edes hauskaa. Muutamien puhelinkeskusteluiden, viidakkorummun ja kilpailuviikonloppujen jälkeen saimme vihdoin varmistettua päivän, ajan ja porukan.

Radalle saapuessamme aurinko paistoi ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Jokainen russelisti oli pukeutunut urheilulliseen verkka- tai tuulipukuun ja jalassa olivat tietysti asianmukaiset urheilujalkineet. Tyhmempi olisi voinut luulla meidät nähdessään, että koirat katsovat ja omistajat pinkovat jänön perässä pitkin neljänsadan metrin pituista rataa.

Ennen varsinaista ohjeistusta Hautamäen Timo antoi meille lyhyen selvityksen radan historiasta ja siihen liittyvistä nuoruusmuistoista, jotka eivät kyllä kuuluneet varsinaiseen ohjelmaan, mutta aktivoi kummasti nauruhermoja. Kävimme läpi hieman radan sääntöjä ja tekniikkaa, miten homma toimii ja mitä meidän tulee tehdä. Koirat radan varteen odottelemaan, remmit pois, odota, että jänö saa muutaman metrin etumatkaa ja koira perään. Siinä koko komeus tiiviissä paketissa.

Sopuisan ilmapiirin takaamiseksi laitoimme kullekin lähdölle vain kaksi terrieriä, joilla pyrimme estämään turhat rähinät. Kun parit oli muodostettu, ratavastaava kiskaisi moottorisahasta modifioidun jäniksen käyntiin, viritti RC-lennokin ohjaimen ja kiskaisi kaasun pohjaan. No ei sentään IHAN pohjaan, koska moottoripupu kuulemma pötkii pitkälti yli satasta! (en nyt muista kuinka paljonko yli, mutta nopeammin kuin pikku-fiiatti joka tapauksessa).

Oli ihan kiva katsella, kun russeli ravasi jänön perässä niin paljon kuin jaloista lähti. Aina takakaarteeseen saakka jokainen jaksoi hyvin, mutta viimeinen 150m teetti jo pientä tuskaa. Oli selvästi havaittavissa, että alun tiukka repäisy vaikutti ja voimat olivat vähissä aina seuraavan vetoon saakka. Kävipä meidän Chess tyhjentämässä peräsuolensakin siinä juoksun aikana kuin eräs maratoonari ikään.

Jokainen terrieri juoksi radan ainakin kerran ja monella saldo meni jopa neljään. Ratavastaava kertoi esim. Greyhoundien palautumisajan olevan puolentunnin luokkaa, mutta monellakin russelilla 10-15min tuntui riittävän mainiosti, koska rähinä moottorijänöä kohtaan oli sitä luokaa, että pakkohan ne oli sinne päästää.

Osa terriereistä suoritti koko 400m jopa niin mallikkaasti, että kaninkuljettaja innostui kehumaan jalosukuista terrierirotuamme. Hänen havaintonsa mukaan russelit, joilla on hieman pidemmät jalat ja oikeantyyppinen jalkojen "avautuminen" juoksussa tekee Russelista todellisen juoksijan. Mikäli taas koiran kulmaukset ovat kovin jyrkät, juoksu on vaikeaa ja nopeus ei välttämättä riitä, jatkoi asiantunteva kanikuski.

Kokemus oli varmasti kaikille mieluisa, sillä terrierit olivat pinkomisen jälkeen rättiväsyneitä ja aurinkoinen ilme kuonollaan. Luulen, että iltalenkit jäivät itse kullakin hiukan normaalia lyhyemmiksi.



Sami Lammela


Artikkelilista Edellinen